30. syyskuuta 2011

Karjalaisia juuria ja julkisivuja

Aloitin tämän kuun matkustamalla Karjalaan. Matka oli... yllätyksellinen ja ehkä silotteinen. Karjalaiset juuret omaavana jouduin toteamaan, että minun Karjalani on tällä puolella rajaa, ei menetetyssä Karjalassa. Vaikka Käkisalmen linnan pihalla olikin hienoa laulaa karjalaisia lauluja, niitä joita pienenä kuuli.

Matkan aikana oli ihana nähdä kaupunkeja, kyliä ja maisemia, joissa ei julkisivulautakunta määritä rakennuksia, tai ainakaan samallaisella mittakaavalla ja tehokkuudella kuin Suomessa. Rakennusten ja tilojen kerroksellisuus jätti kaipauksen mahdollisuudesta luoda rikkaampaa arkkitehtuuria jo yksittäisessä rakennuksessa nykyisen suoraviivaisuuden ja monotoonisuuden sijasta. Ihmisten omat rakennelmat parvekkeiksi olivat uskomattomia virityksiä, mutta kuitenkin omistajistaan kertovampia kuin suomalaiset lasitukset. (Tietenkin herää kysymys siitä, haluammeko ulottaa sisätiloissamme näkyvän persoonallisuuden myös julkisivuihin?)

Samalla kuitenkin Viipurin taidemuseon funktionalistinen muotoilu herkisti sydämeni. Siinä rakennuksessa funktionalismin keskeinen idea on tehnyt työnsä kahdesti; se on rakennettaessa luonut uutta suomalaisuutta ja kunnostettaessa se on jättänyt taakseen Neuvostoliiton kurjat vuodet. Kukkulalle sijoitettu rakennus antiikkiin hamuavine pylväikköineen, joista avautuu näkymä kohti merta, ja Pietarin kirkon pylväikköjen syleilyä muistuttava rakennuksen kahden siiven kaareva muotokieli sitovat, suomalaisen arkkitehtuurissa jonkinasteiseen unohdukseen joutuneen rakennuksen, osaksi Välimeren rakennuskulttuuria. Pohjoismainen, suomalainen funktionalismi pelkistetyssä muotokielessään oli kuitenkin täynnä viitteellisiä yksityiskohtia, jotka tekivätkin rakennuksesta hyvin vahvasti ajallisen kerroksellisuuden ilmentymän.

Suomalaiseen rakennusperinteeseen ja julkisivunäkymiin tottuneena Karjala oli leukoja loksauttava. Heräsi kysymys "eikö täällä pidetä huolta rakennuksista?", mutta ehkä kyse onkin mahdollisuudesta pitää siitä huolta juuri siten kuin itse haluaa, ei niin kuin joku määrää. Toisaalta se miten esimerkiksi Monrepos'n puistossa on kunnostustöitä tehty herätti ihmetystä. Samaa taloa on korjattu monta vuotta, mutta kunnostustyöt ovat olleet, ainakin minun näkökulmasta, todella epäjohdonmukaiset. Toisaalta minä en olekaan rakennusarkkitehti tai edes rakennusmestari. Täytyypä tiedustella asiaa viisaammilta.




Tähän päivityksen lopuksi vastaan vielä yhteen kyselyyn, johon Kässäpussi-blogissa minut haastettiin.
1. Lempiruoka: Karjalanpaisti. Sopii tähän päivitykseen muutenkin ja voin todeta, että se ruoka jota Karjalassa sain Karjalanpaistin nimellä ei ollut kyseistä ruokalajia nähnytkään.
2. Lempimakeiseni: Marmeladi
3. Lempiluettavani: McNaughtin ja Laurensin teokset ovat olleet jo monta vuotta suosikkejani. Yksittäisistä kirjoista voisi myös mainita Haruki Murakamin Norwegian Woodin ja Melvillen Bartlebyn.
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: BBC-draamoja katsellessa tai ystävien kanssa teekupin ääressä.
5. Lempielokuva: Pidin pari viikkoa sitten näkemästäni Midnight in Parisista, vaikka ei se ehkä loistavimpiin elokuviin lukeudu. Kestosuosikkeja ovat kotimaiset mustavalkoelokuvat, Tabu, Kirjeitä Iwo Jimalta, Wong Kar-Wain elokuvat ja Ghiblin animaatiot. Unohtamatta tietenkään aasialaisia (kungfu) leffoja muutenkaan.

Tämä pitäisi laittaa viidelle tehtäväksi eteenpäin, mutta saa mennä tällä kertaa vain yhdelle: Purppurainen sunnuntai voi jaksaessaan liittää tämän kyselyn päivitykseensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti