26. huhtikuuta 2012

Keväistä rummutusta ja Unohdettu Elämä

Olen tänä keväänä käynyt katsomassa vähemmän elokuvia kuin normaalisti. Eilen näin Kilimanjaron lumet, joka hyvin kuvaa kuinka erilaisessa tilanteissa olevia ihmisiä asuu samassa kaupungissa ja käy samassa työpaikassa. Ehdottomasti yksi tämän kevään sykähdyttävistä (ranskalaisista) elokuvista.

Ensi viikolla on Unohdettu Elämä -elokuvafestivaali Turussa. Vielä ei ole elokuvien nimiä julkaistu, mutta pikkulinnut lauloivat valikoiman olevan laaja.

Vappu tulee ja sen jälkeen partiolaisten marssi. Yksi keväänmerkeistä itselleni on Mannerheimin puistossa olevat partiolaisten marssiharjoitukset. En tiedä mistä lippukunnasta on kyse, mutta on ollut hauska karpalomehua juodessa seurata nuorten tyttöjen marssiharjoituksia. Kaupungin puistotilaa hyödynnetään erinomaisesti koordinaatioharjoituksiin.

p.s. Kilimanjaron lumet sai kaipaamaan takaisin etelä-Ranskaan kuuntelemaan kaskaiden soitantoa.

10. huhtikuuta 2012

Kevään ensimmäisiä aamiaisia...

Jostain syystä kevääseeni kuuluvat ulkona syödyt aamiaiset. Picnic-kauden odottamisesta se ehkä johtuu. Varhainen herätys ja cappuccinokuppi croissantin kera heti töiden perään saa toivomaan, että elämä voisi muodostua näin yksinkertaisista asioista. Kahvikupin ääressä istumisesta, vapaudesta ja kaupungin vilkkaudesta taustalla, pöydällä auki olevasta lehdestä ja naapuriseurueen iloisesta puheensorinasta. Todellisuus kuitenkin odottaa kotona; lukemattomat kirjat ja paperipinot, keskeneräiset katukuvaukset ja analyysipätkät. Unohtamatta tietenkään töiden pinoa. Voisiko kodin muuttaa aamukahvilaksi?

Pääsiäistä vietin yhdessä kotikaupungeistani. Vaikka tällä kertaa vanhankaupungin kadut jäivät kulkematta tuli iltapäiväkävelyillä kierrettyä lähimetsiä ja lähiön matalien talojen välistä. Taas huomasi kuinka erilaisista kaupungeissa olen asunut ja miten erilaiset asiat näissä kaupungeissa vetävät puoleensa. Ehkä joskus vielä löydät tästä kaupungista samanlaiset metsätiet.

Luin vihdoin Itämeren kirjan loppuun. Sen lopputulos tuntui jo etukäteen niin tuskalliselta, etten saanut kirjaa luettua aiemmin. Onko kaikki kiinni vain vapaudesta? Miten minä voisin muuttaa tulevaa, mutta samalla saada sen aamuisen hetken, jolloin tuntui kaiken olevan mahdollista?