30. heinäkuuta 2012

Herkkuja lomamatkalta

Lomamatkan aikana pääsin syömään ihania herkkuja ja sain uusia makukokemuksia. En yleensä tee ruokakuvapäivityksiä, mutta tällä kertaa blogi saa hetken aikaa olla ruoka- ja kahvilablogi.

Ystäväni keitti quinoa salaattia varten. En ollut aiemmin syönyt sitä ja kokemus oli positiivinen. Maku oli mieto ja rakenne yllättävän pehmeä. Quinoa on kuulemma hyvin terveellistä ja sillä voi helposti korvata esimerkiksi perunan tai riisin. Täytyy ehdottomasti kokeilla sitä muussakin yhteydessä kuin savulohisalaatissa.

Viikon matkan aikana kävin monessa mukavassa kahvilassa. Maistoin kahdessa paikassa omenahyvettä ja molemmat olivat suussasulavia, vaikka hyvin erilaiset. Jyväskylän Torikeskuksessa sijaitsevan De Cafe'n omenahyveessä oli oikein onnistunut omenahillo ja ohut, pehmeä marenki päällä. Naissaaren Kahvihuoneen omenahyveessä oli sisällä omenakuutioita, jotka oli mahdollisesti kiehautettu kanelissa.

Naissaaren ilta-auringossa maistellussa omenahyveessä oli paljon isompi kerros marenkia kuin De Cafe'n versiossa. Kuten kuvasta huomaa palasta riitti loistavasti kahdelle.


Kävimme Jyväskylässä myös Elosella kahvilla. Valitsin tarjolla olleista makeista täytetyn croissantin. Se oli kuitenkin hieman vajavaisen oloinen täytetty croissant. Croissantissa piti olla mansikoita ja kermavaahtoa, mutta minun yksilöni ei ollut nähnyt edes yhtä kokonaista mansikkaa. Mahdollisuus herkutteluun jäi siis hieman puolitiehen tällä kertaa. (Turun Aschan Delin mansikka-croissant on paljon kauniimpi ja herkullisempi valinta.)

Vesilinnassa emme syöneet jälkkäriä, mutta koti-illallista ennakoimme syömällä alkuruoan. Kyllä, välillä on ihana käydä ravintolassa vain syömässä alkuruoka ja juomassa lasin viiniä.

Hiillostettu karitsanfilee oli mitä parhainta herättämään ruokahalua. Kotona sitten söimme tavallisemmin mummon ohjeella tehtyä kanacurry-kastiketta ja riisiä. 

Mäntyharjulla joimme kahtena iltapäivänä kahvit torilla. Aamulla leivottu munkkirinkilä oli todella hyvää. Kardemummaa oli taikinassa juuri sopivasti. Taidekeskus Salmelan ravintolassa emme käyneet sen korkeiden hintojen takia, mutta tein toiselta puolelta löytyvässä paikallisessa Kesäkahvilassa kävin kahdesti. Oli mukava istua pirttipöydän ääressä, kirjoittaa kortteja, syödä lohileipää ja nauttia järvimaisemasta.


Maisemalla on merkitystä myös kahviloissa. Varsinkin lämpimänä kesäpäivänä. Hyttyset kyllä iskivät nopeasti tätä maisemaa ihaillessa.

Palasin Tampereen kautta kotia työasioiden takia. Ihan sattumalta satuin Kahvilasalonkiin. En ollut koskaan aiemmin käynnyt siellä ja lopulta kävin paikassa myös iltapäivällä uudelleen. Kahvilassa oli ihana tunnelma ja tarjolla lapsuuden makeita herkkuja. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan aamuteestä ja pienestä, suussa sulavasta "sokerikiharasta". Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan, jos jää edes puolituntia junanvaihtoaikaa Tampereella. Juna-asemalta käveli noin viisi minuuttia Tuomiokirkkokadulla olevaan kahvilaan.

Lomaan kuuluu herkuttelu, mutta saa se kuulua arkeenkin. Matkan aikana oli syötyä ihania lounaita, päivällisiä ja aamupaloja. Kaurajauhosta tehdyt letut olivat uusi kokemus perinteisellä ohjeella. Oli ihana valmistaa ihmisten toiveista ruokaa. Ehkä syksyllä saan vuorostani laittaa ystävilleni kotona ruokaa, kun he pääsevät kylään.


Ensimmäisen aamun brunssiin kuului vadelmainen jälkiruokaa. Ystäväni oli koonnut kartio-lasiin kerroksittain turkkilaistayogurttia, hunajaa, vadelmia ja tummaa suklaata. Tällä herkulla oli ihana aloittaa lomapäivä. (Brunssilla oli tarjolla munakasta, pekonia, yogurttia, leipää, kasviksia ja leikkeleitä.)




p.s.
De Cafe'lla ei taida olla nettisivuja, koska niitä ei Google-haulla löytynyt. En myöskään nopealla haulla löytänyt paikkaa FB:stä.
Naissaaren Kahvihuoneen nettisivut olivat hyvin paikan näköiset.
Vesilinnan nettisivuilta löytyy myös lounasmenu.
Jyväskylän keskustassa oleva Elonen on aiemmin ollut positiivinen valinta.
Tampereen Kahvisalonki löytyy FB:stä.

29. heinäkuuta 2012

Taidetta monessa tilassa

Hieman surullisena kirjoitan tätä tekstiä. Surullisena siksi, että Mäntyharjun kulttuuritarjonta on hyvää, mutta sieltä tunnetaan usein vain Taidekeskus Salmela ja tässä tekstissäkin painopiste on kyseisessä yksityisessä yrityksessä. Olisi ihana sivuuttaa koko paikka, mutta en vain voi, koska se omalla tavallaa lumosi. Ei samalla tavalla kuin pappila, jossa oli mahdollista asua. Salmela lumosi taiteella ja massoille rakennetulla muka-kulttuurihistoriallisine-entisöinnillä. Saman aikaisesti sitä itkee ja nauraa itselleen. Miten voi mennä klassiseen ansaan ja ihastua elementteihin, joiden tarkoitus on toinen kuin kulttuurinen säilyminen?

Salmelan alue koostuu useammasta rakennuksesta, jotka ovat osa Mäntyharjun vanhan keskustan historiaa. Vierailijoita taidekeskuksessa oli kymmeniä; yhdessäkään rakennuksessa, huoneessa, ei saanut olla rauhassa katselemassa vaan aina piti väistää tai antaa tilaa. Teoksia oli esillä yli sata, joten aikaa tarvitse jonkin verran.


Salmelan päärakennus on vanhassa väentuvassa. Alunperin rakennus ei ole tältä näyttänyt vaan on ollut mustaa puuta (tervattu?). Salmelan nettisivujen mukaan rakennus on ollut tämän näköinen 1920-luvulla. Mistäköhän tämä tieto on peräisin?


Salmelaan kuuluu Domanderin näyttelyalue. Harmillista, että sisältä ei löydy huonekaluja lähes ollenkaan. Rakennuksista on karsittu kulttuurihistoriallinen sisältö ja korvattu taiteella. No taidemuseo/keskus ei ole sama asia kuin kulttuurihistoriallinen museo. 


Salmelan alueelle on myös 2000-luvulla rakennuttu vanhojen piirustusten perusteella huvimajoja. Kuvassa vasemmalla on Aino Aallon suunnitelema ja oikealla Engelin huvimaja. Etualalla oleva lahtilampi oli kuulemma tulvinen keväällä aina huvimajoille saakka. 


Vivi Lönn'in huvimaja on avoimempi kuin muut alueelle rakennetut. 

Jokaisessa huvimajassa oli myös tietokilpi, mutta aika lähelle sai mennä ennen kuin tekstistä sai selvää. 


Löysin monta uutta taiteilijaa vieraillessani Salmelassa. Ehdottomaksi suosikikseni nousi Tuula Lehtinen, ja jos lomakassaa olisi ollut vähän enemmän olisi ehkä joku Monrepos-sarjan teoksista lähtenyt mukaani kotiin. Lehtinen oli tavoittanut teoksissaan suomalaisten ihanteellisen muiston Monrepos'ta. Tiina Suikkasen kukka-aiheet olivat myös näyttelyn mieleenpainuvimpia teoksia.
Puistoalueelle oli rakennettu hyvimajojen lisäksi myös veistospuisto, jossa oli esillä sekä vanhempia että uudempia veistoksia.

Veistospuistossa oli Nina Ternon tuotantoa, johon olin tutustunut jo edellisenä päivänä Iso-Pappilan navetassa. 

Salmelassa käynti oli samanaikaisesti täynnä ihmetystä, löytämistä ja surua. Niin paljon olisi alueella annettavaa, mutta siitä oli rakennettu oma saarekkeensa, jonka ulkopuolelle ja menneisyyteen ei kunnolla nähnyt. On kuitenkin hienoa, että suomalaisia nuoria taiteilijoita pääsee näin keskitetysti esiin ja heille annetaan tilaa luoda uutta. Tämän takia Salmelaan voi palata toistekin.


Salmelan museoalueelta löytyy vastaus yhteen ristikoissa yleisesti haettuun sanaan. Kuka tietää millä nimellä tätä rakennusta kutsutaan?






Harjun museolla asuessa

Kesäretkeni toinen osio vei Mäntyharjulle, jossa ystäväni työskentelee PAMU-hankkeessa. Olin koko kesän jo halunnut mennä hänen luokseen kylään, joten ilmiselvästi tähän lomareissuun piti muutamia päiviä varata sinne. Pääsin asumaan ystäväni luokse Iso-Pappilaan, joka on ihana 200 vuotta vanha pappilarakennus. Kyseinen pihapiiri on nykyisin museo ja ystäväni on ollut mukana rakentamassa tämän vuoden näyttelyä ja aloittamassa ensi vuoden vaihtuvaa näyttelyä.

Tämän kesän näyttelyistä voi lukea esimerkiksi ystäväni blogista, josta löytyy hieno kuva päärakennuksesta. Minulla oli kolmen päivän aikana usein kamera kädessä, mutta jostain kumman syystä en ottanut museoalueella kuin yhden kuvan.  

Iso-Pappila kuvattuna pihapiiriin vievältä hiekkatieltä.

On hyvin eri asia asua museolla kuin vain työskennellä tai vierailla siellä. Oli ihana kävellä aamulla yöpuvussa vanhojen salien läpi talon toiselle puolelle keittämään teevettä ja istua ilta-auringossa puutarhan puoleisella verannalla lukemassa kirjaa (kunnes hyttyset hyökkäsivät ja tekivät sääristä selvää). Oli erikoista kuunnella yöllä vintillä kuinka sade piiskaa kattoa ja joutua lepakoiden hyökkäämäksi, kun kulki puolenyön aikaa pihalla. Pappilan narisevia portaita kulkiessa muistui mieleen Jamilahden kartanon sivuportaikko, joita yhden lukuvuoden kuljin kauan sitten. Jotain samaa henkeä vanhoissa kartanoissa ja pappiloissa on; ehkä se pysähtynyt aika, joka leijuu ilmassa kosteutena ja käden alla tuntuvana tapettikerrosten karheutena.

Iso-Pappila on hieno museoalue, jossa on paljon potenttiaalia ja työsarkaa. Valitettavasti se kärsii samasta ongelmasta kuin monet muut kotiseutumuseot; liian vähän rahaa, liian vähän asiakkaita ja liian vähän tekijöitä. Mäntyharjulla on onneksi suunnitelmallisuutta ja halua kehittää museota. Valitettavasti Taidekeskus Salmelan turistivirrat eivät ole sitä löytäneet, vaikka välimatkaa on vain kivenheiton verran (tai oikeastaan yhden mäen). Toivottavasti suunnitteilla olevat puiden kaatamiset avaisivat kauniin päärakennuksen näkymään paremmin tielle, jolloin ehkä satunnaisia turisteja tulisi enemmän. 

Sanoin viimeisenä päivänä ystävälleni toivovani hänen seuraavana kesänä työskentelevän ja asuvan yhtä ihastuttavassa paikassa, jotta samanlainen rentoutuminen kuin nyt, olisi myös ensi vuonna mahdollista. Tai ehkä sitä pitää itse hakea kesäksi taas museoon (maalle) töihin. 

 
Iso-Pappilan näyttelyistä löytyy tietoa myös Mäntyharjun nettisivuilta.
Jamilahden kartanossa toimii nykyään kansaopisto, joka tarjoaa kulttuuripainotteisia kursseja ja opintoja.

27. heinäkuuta 2012

Harjulta kanavan reunaan

Tänä kesänä kotimaan matkailu on jäänyt aika vähään. Heinäkuun lopuksi korjasin tilanteen. Suuntasin ensin Jyväskylään ystäväni huomaan. Ystäväni asuu sopivan matkan päästä kaupungin keskustasta asuinalueella, jota on peltojen päälle aloitettu rakentamaan vasta 1990-luvulla. Rinnetalolta oli kauniit maisemat järvelle. Talon ympärillä oli selkeästi uutta rakennuskantaa, joka onneksi oli osattu rakentaa tuhoamatta alueen puustoa. Männyt ja koivut eivät olleet tällä vuosituhannelle istutetun näköisiä. Teimme aamukävelyn rantaan, ja täytyy nostaa hattua Jyväskylän kaavoittajalle, joka oli saanut hyvin säilytettyä kauniin rantamaiseman, vaikka kolmenkymmenen metrin päässä alkoi hulppeat omakotitalot. Olisi ollut hieno kokemus päästä veneellä katsomaan miltä ranta näyttää järveltä päin.

Olen ollut Jyväskylässä aiemmin ja nähnyt keskustan elämänmenoa, joten oli mukava, kun ystäväni näytti uusia puolia kaupungista. En ollut käynyt kertaakaan aiemmin Vesilinnassa, harjulla sijaitsevassa vesitornissa. Näkymät olivat huikeat ja aurinkokin suosi meitä paistamalla pilvien välistä. Ilta-auringossa olikin ihana istua terassilla, syödä ja ihailla veden ja metsän vuorottelua maisemassa. Samaan iltaan kuului myös ihastuttava puistokävely Naissaaressa, jossa on ollut sahatoimintaa aiemmin ja nyt kanava ja sähkölaitos sekä ihastuttava kahvila. (Matkan kahviloista ja herkuista tulee myöhemmin oma päivityksensä.)

Jyväskylää Vesilinnasta katsottuna. Sattui aika pilvinen päivä, mutta suihkulähde näytti ryöppyävän säässä kuin säässä. 

Vesilinnan torni tuli kuvattua terassilta, muuten rakennus unohtui kuvata.

Naissaaressa oli yksityisiä asuntoja. Tämä näytti todella kauniilta ja tutustumisen arvoiselta lähemminkin. En kehdannut lähteä kyselemään iltasella pääsisikö rakennusta kiertämään lähemmin ja kuulemaan sen historiasta.  Ehkä vielä joskus.

Kanavan täyttöä en ole tainnut nähdä sitten lapsuuden Saimaan aikojen.

Naissaaren puistoalue kiersi ympäri rantaa. Hopeapajut olivat parhaimmillaan. 

Lomareissu jatkui Jyväskylästä Kangasniemelle, jossa näin ihan mukavan kesäteatteriesityksen Olavi Virrasta. Tämä taisi ollakin kesä ainoa kesäteatterireissu. Toisaalta viimeiseen kymmeneen vuoteen on tainnut kuulua lähes joka kesä yksi teatteri-ilta, joten perinne jatkuu sen osalta.

10. heinäkuuta 2012

Kaupunkikävelyllä ilman aurinkoa

Olemme useamman vuoden ajan puhuneet ystäväni kanssa, että tekisimme Naantaliin päiväreissun. Retki on aina vain muka kiireiden keskellä jäänyt, mutta tänä kesänä otimme itseämme niskasta kiinni ja lähdimme käymään naapurikaupungissa.

Naantalin kuuluisasta auringonpaisteesta ei ollut lähes koko päivänä tietoa. Se ei meitä kuitenkaan hidastanut. Kiersimme kirkkoa ulkoa ja sisältä. Hautausmaankin kiviä tuli luettua enemmän kuin vain vilkaisulta, vaikka latinantaidottomalle hienoimmat tekstit eivät auenneet. On harmillista, että hieno perinne hakata kiviin myös ihmisten ammatit ja sukulaissuhteet ovat uusista hautakivistä kadonneet.

Naantalin kirkko harmaana maantaipäivänä.
Kuvan otti Minna Lämsä, koska minun
digikamerani sanoi itsensä irti ensimmäisten kuvien jälkeen.

Naantalissa on vara valita missä käy syömässä ja tällä kertaa päädyimme Valborgiin. Jostain syystä mieleni teki pastaa, vaikka pizzaa oli alunperin tarkoitus syödä. Pinaatti-ricottatortellineja ei ollut pienuudella pilattu; annos oli hyvän kokoinen ja maukas lounas.

Lounaan jälkeen kiersimme vielä lisää vanhan kaupungin kujia ja katuja sekä tutustuimme kaupungin uudempaan puoleenkin. Löysimme kaksi myytävänä ollutta puutaloa ja hetken aikaa oli hauska leikkiä ajatuksella omistaa puutalo merimaisemalla Naantalissa.

Tämä punainen tupa ja sisäpihalla oleva päätalo olivat myynnissä.
Talon takaa aukeaa merimaisema. Joku saa ihanan kodin Naantaliin. (Kuva ML)

Ennen kotiinlähtöä halusimme käydä vielä vanhan kaupungin kävelykierroksella. Karvareita ja porvareita - korttelit täynnä tarinoita -kierros ei kyllä täyttänyt omalta kohdalta odotuksia. Itsekin oppaana toimineena olin yllättynyt kuinka sekavasti ja kävelykierroksen teeman ulkopuolelta opas puhui. Olin odottanut sukellusta Naantalin historiaan 1500-luvulta 1800-luvulle, joka olisi auennut vanhan kaupungin historian monikerroksellisuuden ja perinnerikkauksien kautta. Sen sijaan sainkin kuulla himpun historiaa ja paljon retostelua nykypäivän julkkiksilla. Tuntui, että olin historiallisen kaupunkikävelyn sijaan Naantalin markkinointikierroksella, jossa esiteltiin paikoin historiallisia tapahtumia liitettynä nykyisiin paikallisiin ja ei niin paikallisiin julkkiksiin. En sitten tiedä, onko opas vetänyt kierrosta jo liian monta kertaa ja kyllästynyt kertomaan vuosi toisensa jälkeen samoja asioita vai minkä takia hän keskittyi tuomaan opastuksen nykypäivään. Niihin kysymyksiin, joita Naantali -esitteessä esitettiin, jäi kyllä meidän kierrokselta vastaukset saamatta. Toivottavasti jollakulla toisella on ollut positiivisempi kokemus kuin minulla.


1. heinäkuuta 2012

Uuden kuun alussa voi päättää asioita

Olen viime päivinä tehnyt kaikenlaista sellaista, mikä on jäänyt vähemmälle viime vuosina tai jopa kokonaan tekemättä suunnitelmista huolimatta.

Tänään kävin ystäväni kanssa Rantakertun hampurilaispuffetissa ja täytyy todeta ahmimisen olleen kaukana meidän herkuttelusta. Söimme juuri sopivasti ja nautimme terassilla ihanasta auringonpaisteesta ja jokirannan maisemista. Kävelimme lounaan päätteeksi jokirantaa pitkin Teatterisillalle jätskille, mutta emme menneet uudestaan Keskiaikamarkkinoille. Ehdin itse käydä niissä kahdesti; perjantaina ostamassa Rintalan tilan karitsan villalankaa ja lauantaina ystäväni kanssa ihmettelemässä markkinahumua. Keskiaikamarkkinat eivät tunnu muuttuneen paljoa viime vuosina. Ehkä musiikkiesityksiä oli aiempaa enemmän, mutta syynä tunteeseen voi olla osuminen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Luin kuluneen viikon aikana muutaman hyllyssä seisoneista kirjoista. Mary Baloghin Mistress-sarja on kevyttä Regenceä. Tarinasisällöllisesti ei yhtä tapahtumarikasta kuin Laurens tai Quick. Ihan mukavaa sunnuntailukemista. Keatsin 99 viimeistä kirjettä on edelleen yöpöytälukemisena. Kääntäjä on mielestäni onnistunut yllättävän hyvin, koska kirjeet eivät ole rytmiltään ja sävyiltään samanlaiset vaan Keatsin ja kirjeen saajan välinen suhde tulee jokaisessa kirjeessä eri tavalla esiin. Kirjeissä on mielenkiintoisia pohdintoja siitä, millaista on elää eri paikkakunnilla. Mielenkiinnolla odotan, mitä Keats kirjoittaa aikansa Lontoosta.

Tein pientä listaa mitä vielä pitäisi tehdä:
  • lukea ystäviltä lainattuja kirjoja ja palauttaa niitä
  • käydä katsomassa Logomon valokuvanäyttely, joka on ollut suunnitelmissa, mutta jäänyt
  • tehdä pyöräreissu Ruissaloon (en ole tätäkään tehnyt, vaikka olen asunut kaupungissa seitsemän vuotta)
  • ostaa marjoja ja tehdä kesän ensimmäinen marjapiirakka (vapuksi tehty ei ollut kesän vaan kevään)
Listaa oli osittain tehtävä sen takia, että enää heinäkuun olen tässä kaupungissa. Syksyllä saan etsiä asuntoa pääkaupungista ja pohtia mikä kaupunginosa siellä vetää puoleensa. En raaskisi muuttaa pois. Sen takia kaiholla kuuntelin aamulla Mikaelin kirkon kelloja ja muistelin Rooman aamuja ja ajan hetkellisyyttä. Tämä kesä on luopumisen tuskan kesä. Gradusta pitää luopua, Turusta pitää irrottaa otteensa ja opiskelijan vapaudesta pitää kasvaa pois. Onneksi syksyyn on vielä hetki ja illan voi viettää pyöräilen toiselle puolelle kaupunkia.
p.s. Villalankaa pitä ostaa sen takia, että torkkupeittoprojektini on kasvanut ja kasvanut.