24. kesäkuuta 2014

Juhannusperinteiden muodostuessa

Olen jostain syystä kirjoittanut paljon perinteistä tästä blogissa. Varsinkin omistani. Muutama sananen siis juhannusperinteistä(ni).

Lapsuuden juhannukseen kuului purjelentokoneen avokärryllä kyyti kokolle muiden lasten kanssa. Vartaiden grillaaminen ja tuntikausia kestänyt saunominen. Aikuisena... juhannukseen ei ole kuulunut samanlaista perinteiden ylläpitämisen tarvetta kuin pääsiäiseen tai jouluun. Olen ollut juhannuksia töissä ja kaupungissa. Vasta viime vuosina on alkanut muodostua juhannukseen liittyviä perinteitä, osa niistä ovat hyvin suomalaisia. Vuosi sitten olin Ahvenanmaalla mökkeilemässä, tänä vuonna Pirkanmaalla. Viikonloppuun kuului grillausta, Trivial Pursuitia, lettujen paistoa, valvomista... Samoja asioita kuin viime vuonna. Muodostuuko jo kahdesta kerrasta perinne? 


Taivas oli täynnä pilviä koko juhannuksen, mutta ei se mökkeilystä nauttimista estänyt.
Sisämaan maisema oli hyvin erilainen viime vuoden saaristomökkeilyyn.  

Tänä juhannuksena pääsimme saunomaan. Tein yhdessä ystäväni kanssa vastoja.
 Perinteisesti yhden ison ja yhden lasten vastan, vaikka matkassa ei ollutkaan yhtään pientä.
Vielä mummo ei olisi minusta ylpeä, mutta ehkä jonain päivänä.

Ensimmäistä kertaa olin kokolla, joka oli pihapiirissä.
 Itseasiassa niitä oli kaksi. Aiemmin illalla olimme
saunalla ihailleet vastarannan kokkoja.
Puolenyön aikaan taivas oli pilvessä,
 mutta tunnelma lämmin ja tulevaan katsova.   

Aamiasmaisemani ja lukunurkkani. Hetken kuluttua satoi niin, että vastaranta katosi.
Juhannukseen kuului viime kesänäkin lukeminen. 

Tekeekö ikä sen, että alkaa toimia ja viettää aikansa kuten miljoonat muut? Perinteissä eläminen liittää meidät osaksi jatkumoja ja elettyä kontekstiamme, mutta estääkö se samalla uuden muodostumisen? Minulla oli hauska juhannus ja oli hienoa olla lapsuudenystävien kanssa liikkeellä, mutta samalla kuitenkin pohdin miksi niin paljon perinteitä on elämässäni juuri nyt.

- - - -

Juhannukseen kuului myös some ja älylaitteet, kuten viime vuonna. Sekin on perinne, joka on ehkä tullut jäädäkseen. Tällä kertaa pelasimme "tunnista biisi ja esittäjä" -peliä hyödyntäen ipadeja ja puhelimia. Lapsuudenystäväni oli ainoa, joka tunnisti tämän teinivuosiemme hitin.






p.s. On ihan ok grillata kahdelta yöllä. Ainakin juhannuksena.



13. kesäkuuta 2014

Oikeanlainen antikvariaatti

Pidän lukemisesta, mikä näkyy esimerkiksi kotona olevasta kirjamäärästäni tai jokakesäiseksi lukuhaasteeksi muodostuneesta "kesäkirjapinostani". Kirjojen hankinta on myös tärkeä asia. Osittain tietenkin kirjallisuuden tukemisen kannalta, mutta osittain vain ihan siksi, että pidän kirjojen omistamisesta. Ne ovat kauniita ja kun ne ovat omia, ne voi lukea koska tahansa uudelleen. (Tässä kohtaan on kuitenkin sanottava, että minulla on varmaan noin 50 kirjaa hyllyssä, joita en ole vielä kertaakaan lukenut.)

Kirjojen hankkimisen kannalta itselle kolme merkittävintä paikkaa tavallisten kirjakauppojen lisäksi ovat kirjasto, antikvariaatit ja erilaiset torimyynnit. Viime viikkoina on kiertänyt useammassa antikvariaatissa ja tällä viikolla tuli hetki, joka jäi mieleen. Oikeastaan hetken sijaan pitäisi puhua kysymyksestä. 

Millainen antikvariaatin pitäisi olla? 

Olen tottunut yhdistämään antikvariaattiin seuraavat asiat:
- ahtaus
- kirjapinot
- epäjärjestys
- tiskin takana istuva myyjä, joka vilkaisee hetkellisesti ylös, kun astut sisään, mutta jatkaa sitten omia puuhiaan. 
- korkeat kirjahyllyt
- vieno tunkkainen haju, joka syvenee, kun etenee hyllyjen välissä peremmälle. 


Tälläisia olivat jo lapsuuteeni ja nuoruuteni arjen antikvariaatit. Sananlaskun mukaan "poikkeus vahvistaa sääntöä" ja tällä viikolla koin sen poikkeuksen antikvariaatin kohdalla. Kävin ystäväni kanssa Hiltusen antikvariaatissa Sofiankadulla Helsingissä. Se oli siisti, avara, valoisa, selkeä ja kirjamäärät olivat kaukana siitä mihin yleensä antikvariaattien kohdalla olen tottunut. Kokemus oli hymyilyttävä. Huomasin oman ennakko-oletuksen rapisevan ja antikvariaatti oli pakko määritellä uudestaan. Ainakin poikkeuksen osalta.

Oma kirjapinoni kasvoi Woolfin elämänkerralla. Ei siis mikään pahempi uusi kirjakauppalöytö. 


5. kesäkuuta 2014

Kesäpäivä Porvoossa

Kesälomaani on aina kuulunut kotimaan matkailu. Tänä kesänä aloitin sen vanhassa kotikaupungissa. Päivämatkailuun vaikutti kaksi asiaa: päivällä pyöräillään ja illalla syödään. Pyörämatkakohteeksi valitsimme Haikkoossa olevan Albert Edelfeltin kesäateljeen. Olin käynyt siellä joskus lapsena viimeeksi. Porvoosta ei aja kuin puolisen tuntia Haikkooseen. Tie on hyvässä kunnossa ja maisemat perinteiset suomalaiset lähiöstä peltomaiseen. Vasta loppumatkasta oli isoja mäkiä. 

Ateljee oli pieni. Idyllinen. Näkymä merelle oli uskomaton. Hyvin ymmärtää miksi Edelfelt on halunnut maalata siellä. Maisema on tietenkin muuttunut sadassa vuodessa, mutta nykyinenkin maisema inspiroi. 


Ateljeelle oli kohtuu hyvät opastukset Haikon kartanon kohdalta alkaen. Talon tunnisti aidan AE-kirjaimista ja aukioloaikakyltistä. 

Ateljee itsessään ei ollut kovinkaan suuri, mutta 130 vuotiaaksi se oli todella hienosti säilynyt. 

Museo-opas kertoi kattoikkunan olevan Suomen ensimmäisiä ateljeen kattoikkunoista. Ikää sillä oli 131 vuotta.
Muistona ostimme kehoituksesta erilaisia kortteja. 

Laskeudun rinnettä pitkin alas merenrantaan.
Rinteessä oli useampi kopio Edelfeltin tauluista, joita hän on maalannut ateljeessaan 30 vuoden aikana.  

Paluumatkamme alkoi Haikkoossa lounaalla. Oli rentouttavaa istua terassilla syömässä ja kuuntelemassa kielten sorinaa. Toinen kerta parin kuukauden sisällä, kun käyn kartanolla. Iltapäiväteen olisi tälläkin kertaa voinut nauttia, mutta helle sai vaihtamaan juoman kuplavedeksi. Kävelimme puistossa ja itsuimme merenrannalla ennen pyörien päälle hyppäämistä. 

Haikkoon puistossa oli rauhallista kävellä iltapäivällä.
Helle ei pahasti haitannut isojen puiden varjossa.
Olimme sopineet jo aamulla, että käymme jossain uimassa pyörälenkin aikana. Koska en ollut varma, missä mereen pääsee uimaan välillä Porvoon keskusta Haikkoo ehdotin uimapaikaksi Hiekkakuoppaa. Tämä lapsuuden yksi uimarannoista on vielä kaupungin huolehtima ja hyvä, puhdas vetinen uimapaikka. Vesiliukumäkeä ei kyllä enää ollut. Harmi. 

Hiekkakuopan vesi oli raikasta ja viileää. Pysähdys oli tarpeellinen. 

Viimeistä väliä emme voineet polkea pysähtymättä Päätimme vielä syödä jäätelöt jokirannassa J.L.Runeberg -laivan veressä. Laktoosittomien jäätelöiden valikoima on edelleen huono, mutta onneksi pari sorbettia löytyi listalta. 

Halusin kerrankin kuvata joen ilman perinteistä kirkkomaisemaa. 

Olimme sopineet, että päivää ei päätetä koti-iltaan vaan tehdään vielä jotain muuta. Päätimme käydä testaamassa uuden Sicapelle-ravintolan ja käydä kuuntelemassa kirkossa olleen iltakonsertin. Ravintola oli positiivinen kokemus, mutta vielä vähän on hiottavaa, jotta elämys olisi ollut loistava. Viiden ruokalajin menu sisälsi todella mieleenpainuvia makuyhdistelmiä, joita mielellään söisi uudelleen. Joskus pitäisi käydä syömässä siellä sunnuntaibrunssia, jota olen kuullut jo useamman kehuvan.


Pöytävaraus ei olisi ollut pakollinen näin arki-iltana, mutta varmuudeksi sen teimme. 

Yksi ruokakuva oli pakko jakaa. Jälkiruoka oli aivan uskomaton.
Menussa luki raparperia ja tuorejuustoa, mutta cream brulee oli tehty kyssäkaalista.
 Se oli todella raikas ja annoksen erilaiset tekstuurit loivat todella ihastuttavan kokonaisuuden. 


Päivän yksi ihanista löydöistä oli Sicapellen terassintuolien selkänojat.
Harvoissa paikoissa voi olla palmutuolit.  

Konsertti olisi ollut mielenkiintoinen sähkökantele ja saksofoni -esitys, mutta seuralaiseni halusivat lähteä kotiin. Pitkä pyörälenkki ja työpäivä olivat vieneet leideistä voimat. Ja olihan iltakävely kotiin vielä puolen tunnin matka. Neljä kuulemaani kappaletta olivat kyllä elämyksenä hieno. Ehkä joskus saan kuulla enemmän lisää.

Päivä oli oikein kaunis ja Porvoosta näki puolia, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Huomenna suunnata merelle, tai ainakin merenrantaan. Pitäisi useammin hypätä pyörän selkään ja ajaa uusille alueille tutuissa paikoissa. Kerkkoossa olisi kuulemma hyvä kahvila... ehkä vielä sinne tänä kesänä. 

- - - - - - - 

Missä tuli käytyä: 
Porvoon kirkon kirkkokonserteista lisää tietoa Porvoon kaupungin tapahtumakalenterista. 

1. kesäkuuta 2014

Kesä ja kirjapino

Kuten viime kesänä keräsin jälleen yhteen kaikki ne kirjat, jotka olisi ihana lukea tämän kesän aikana. Osa on samoja kuin viime vuoden pinossa, koska en ennättänyt niitä lukea edes talvella,  ja osa on uusia. Mukana on muutama lahjakirja ja muutamaan sarjaan kuuluvia teoksia.

Melkein 30 kirjaa tällä hetkellä odottamassa lukemista.
Saisikohan edes neljänneksen luettua kesän aikana?


Tänä kesänä pinossa on vähemmän mangaa ja sarjakuvia. Johtuen osittain siitä, etten ole lainannut niitä vähään aikaan ystäviltä tai sukulaisilta. Kaikki omat on luettu jo useampaan otteeseen. Tänä kesänä joukossa on monta lainattua kirjaa ystäviltä. Erityisen mielenkiintoisia niistä ovat Lewisin elämänkerta,  Tammetin Born on a Blue Day ja Vainio-Korhosen Sophie Creutzin aika. Uusin lahjakirja, Iida Rauman Katoamisten kirja, ja molemmat Murakamit ovat myös erityisesti kiinnostavien kirjojen listalla. Jos edes osan noista ennättäisi lukea.

Riippukeinua ei löydy, mutta picnicpeitto on jo kaivettu esiin kesän lukuhetkiä varten.