11. heinäkuuta 2014

Kukkien valtakunta

Täällä tuoksuvat pihan kukat, myös sisällä.
Vaihdoin uusia kukkia maljakoihin. Keräsin talonemännän asettelemat kukat yhteen ja poistin kaikki huonot. Kaikki edelleen hyvin kukassa olevat keräsin ja asettelin uudelleen pariin maljakkoon. Sen jälkeen otin sakset käteen ja etsin puutarhasta uusia kukkia tyhjiin vaaseihin.  


Talonemäntä oli tuonut ison kimpun valkoisia valkovuokon näköisiä kukkia,
 joista  muutaman oli vielä pystypäin pienempään maljakkoon laitettavaksi. 

Eteiseen vaihdoin kimpun tilalle yhden yksittäisen jasmiinin oksan. 

En ole pitänyt itseäni ruusuihmisenä, mutta muutaman niitäkin leikkasin sisälle. 

Emännän asetelmasta sain vielä orvokkimaljakon keittiön pöydälle. 

Viimeeksi olen sitotunut kukkakimppuja keväällä 2011 työpaikan kevätretkellä Turussa.
Muistin sen kimpun ja yhteisen tunnin ihanien työkaverien kanssa tätä kootessa.
Harmi, ettei minulle ole jäänyt kuvaa siitä kimpusta tai päivästä. 

Lisäsin pitkiä kukkia emännän jo olemassa olevaan asetelmaan.
Muutaman oksan sijasta tuli runsautta, värienkin. 


Puutarha... En tiedä olisiko minusta ikinä hoitamaan tai kasvattamaan sellaista. Ihailen muiden tarmokkuutta ja kättenjälkeä. Pidän kuitenkin kukkien asettelusta. Ne tuovat sisälle tuoksuna koko kesän, väreinä ja muotona koko elämän mahdollisuudet. Toivottavasti en tänä talonvahtiaikana tee pahaa jälkeä puutarhassa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti